Automaation, digitalisaation ja uuden teknologian tuotteistus

Tavoitteena on tuoda lisäarvoa tuotteistuskokemuksen tuoman hiljaisen tiedon kautta sekä eliminoida etukäteen tuoteratkaisujen tuomat potentiaaliset ongelmat ja kustannukset.

Automaation, siihen liittyvien digitaalisten palveluiden ja uuden teknologian tuotteistuskonseptimme ulottuu kehityksestä tarjoaman rakenteeseen sisältäen elinkaaren hallinnan. Kehitysvaiheessa rakennetaan edellytykset kannattaville tuotteille ja palveluille. Ylläpitovaiheessa kohdataan monia teknologiaan liittyviä yllätyksiä, joiden ratkaisunopeus on tärkeä.

Palvelumme perustuu käytännön kokemukseen ja monista tuotteistuksista koostuvaan osaamiseen vaativilta kansainvälisiltä markkinoilta, joilla tietotaseeseemme on keräytynyt lukemattomia tilanteita, joista on pitänyt selvitä. Kestävä tuotearkkitehtuuri ja asiakastarpeiden annostelu oikea-aikaisesti ovat tyypillisesti tuotteistuksen vaikeimpia paloja.

Vaikka asiakkaan henkilöstöllä olisikin hyvä automaatiotausta, voi olla haasteellista kehitysvaiheessa ennakoida elinkaaren aikana eteen tulevia karikoita. Myös uusien mahdollisuuksien havaitseminen voi jäädä tuntemattoman tulevaisuuden sumuun. Osaajien saatavuus korkean teknologian kehitykseen on merkittävä ongelma ja hiljaista tietoa tuotteistuksen vaatimuksista katoaa joko henkilöstön vaihtuvuuden, kierron tai poistuman takia.

Tuomme omalla osaamisellamme kapasiteettia ja taitoa tehdä oikeita valintoja sekä kehittää tuotteistusprosessia lähtien tutkimusosaamisen juurista kehityksen kautta valmistukseen ja tukeen markkinoilla. Vaikka kokemuksemme tulee kansainvälisestä liiketoiminnasta, palvelumme avulla pk-yrityksissä vältetään suurimmat teknologian tuotteistuksen karikot.

Sijaintimme

Pirkkalaistie 1 37100 Nokia, Finland

Puhelin

+358 40 527 1000

Sähköposti

pasi.julkunen@mexlink.fi